
Täyttänyt 3 vuotta 09.12.2006 73 ERJ-sijoitusta 2 KRJ-sijoitusta 2 muista lajeista MVA-sert, 3x irtoSERT Kuvagalleria LuonnekuvausSakke on luonteeltaan jokseenkin temperamenttinen, mutta täytyyhän kilpahevoselta luonnetta löytyä! Se on kuitenkin sympaattinen hevonen, vaikka piristääkin toisinaan hoitajan päivää pienellä kujeilulla.Hoitotoimenpiteet sujuvat Saken kanssa yleensä melko hyvin, vaikka välillä se jaksaa kokeilla ja testata uusia (ja vähän tutumpiakin) ihmisiä. Muuten yleinen harjaaminen ja puunaaminen sujuu hyvin, mutta vatsaa harjatessa orin turpa saattaa ääntyä mutruun ja toisinaan se saattaakin näykkäistä äkäisesti ilmaa. Sitä pitää kuitenkin komentaa ja osoittaa oma paikka auktoriteettina. Sakke onkin usein harjauksen tarpeessa, sillä se ei voi koskaan vastustaa piehtarointia tarhan mutaisimmassa paikassa! Taluttaessa Sakke saattaa olla menossa innoissaan, se ei aina muista olevansa isokokoinen hevonen, joten voi olla aiheellista kiepauttaa riimunnaru turvan ympäri. Ratsuna Sakke on energinen mutta herkkä, ja sillä on aika isot liikkeet. Ori on myöskin kuumahko, erityisesti tehtävissä joissa se pääsee ennakoimaan. Se kuitenkin tekee töitä mielellään ja yhteisen sävelen löytyessä se on hienoa katseltavaa. Sileällä työskentely on Saken mielestä jokseenkin pitkäveteistä, vaikka sillä riittääkin halutessaan osaamista vaativalle tasolle. Välillä se saattaa protestoida muutamalla pukilla, mutta ratsastajan pitää silti olla tarkkana, että pysyy tempuista huolimatta pehmeänä. Esteillä Sakke syttyy, sen silmät lähes sädehtivät esteitä nähdessään ja osaamista riittää isoihinkin luokkiin. Sen kanssa on suhteellisen helppo lähteä hyppäämään ja tekeekin hyppäämisestä yhtä unelmaa. Hyvän hyppytekniikan lisäksi Sakella on myös hyvä tasapaino ja koordinaatiokyky, mutta se on myös tarkka ratsastajan virheistä. Ori pitää myös tuoda esteelle melko lailla paketissa, sillä jos sen päästää pitkäksi ja löysäksi, siitä seuraa helposti muutama pudotus. Sarjoilla on oltava tarkkana askelpituudesta, Sakke on tuotava sarjoille lyhemmässä laukassa, koska sillä on niin pitkä askel. Pitkässä laukassa välistä tulee ahdas, joten Sakke tulee toiselle esteelle liian lähelle jolloin hyppy ei välttämättä onnistu halutulla tavalla. Maastossa ori on kuin kotonaan, eikä viitsi turhasta vouhottaa. Saken mielestä pieni piristävä maastolenkki sopii aivan loistavasti päivään kuin päivään ja laukkasuorilla vauhti sen kuin kiihtyy kiihtymistään. Maastoesteitäkin se hyppää varman rohkeasti, eivätkä juuri minkäänlaiset esteet tuota sille ongelmaa, jos ratsastaja on menossa mukana. Sakke on tottunut kisamatkaaja, ja se ottaakin kisapaikalla kivan rennosti. Verryttelyssä se innostuu ja radalle se suuntaa itsevarmuutta huokuen. Hyvän ratsastajan kanssa, joka viitsii hoitaa oman osuutensa, yritteliäs ori tekee varmasti parhaansa. Sukutaulu
Saken isä, Lindgraft, on isojen esteluokkien ehdoton mestari. Se kilpaili menestyksekkäästi 160 cm tasolla, ja se keräsikin monta mestaruutta. Nykyään se viettää jalostusoriinelämää kotimaassaan Saksassa. Sen jälkeläiset ovat menestyneet esteiden lisäksi myös kenttäratsastuksessa. Isän isä, Chilean Botanic, oli pienikokoinen ja siro hevonen, mutta pärjäsi hyvin isommissakin luokissa, etenkin aikaratsastusluokissa. Se oli kuitenkin hieman hankala käsitellä, joten se ruunattiin 6-vuotiaana, jolloin se sai vain yhden jälkeläisen Lindgraftin lisäksi. Isänisänisä, Celtic Jewel, loistavan hyppytyylin omaava ruunikko ori. Se oli kooltaan suuri, hieman raskasrakenteinenkin, ja keräsi mainetta ja kunniaa kenttäratsastuksen parissa kotimaassaan Saksassa. Isänisänemä, Momentum, toimi lähinnä harrasteratsuna omistajalleen. Se kilpaili metrin luokissa ja haki omistajansa iloksi muutaman sijoituksenkin. Isänemä, Lady Bouquet, viettää nykyään elämää siitostammana ja harrasteratsuna. Se ehti kilpailla vuoden ajan isoissa luokissa, ja vieläpä hyvin pärjäten, kunnes sen takajalassa huomattiin kinnerpatti. Sillä on yhteensä seitsemän hyvin menestynyttä varsaa Lindgraftin lisäksi. Isänemänisä, Voyager, omistajansa kantaori jolla on useita jälkeläisiä. Se ei kilpaillut kuin muutaman kerran, mutta oli rakenteeltaan loistava, joten se kantakirjattiin 5-vuotiaana I-palkinnolla. Isänemänemä, Lady Madonna, oli suurikokoinen musta tamma. Se kilpaili vaihtelevasti este- ja kouluratsastuksessa, ja osoitti pärjäävänsä molemmissa lajeissa, keräten useita sijoituksia! Saken emä, Apasionado Mujer, hyvin temperamenttinen tamma joka hyppäsi erityisen hyvällä tekniikalla vielä 16-vuotiaanakin 140 cm tasolla. Nykyään se on siirtynyt eläkkeelle, kuuden varsan jälkeen. Emänisä, Averiado, suurikokoinen yleishevonen, joka kilpaili omistajansa kanssa muutamia kertoja esteillä ja koulussa. Apasionado Mujer on sen ainoa jälkeläinen. Emänisänisä, Piticello, rautaiset hermot omaava esteratsu. Ketterä ja sirorakenteinen kimo ori, joka starttasi muutaman kerran helpoissa kenttäluokissakin. Emän isän emä, Avenida, kovan tason esteratsu jolta ei kapasiteettia puuttunut. Kuoli vanhuuteen 25-vuotiaana varsottuaan kolme varsaa. Emänemä, Fascinante, kilpaili jonkin aikaa 120–130 cm tasolla, haki ihan hyviä sijoituksia, mutta oli luonteeltaan sen verran heikkohermoinen, että omistaja päätti jättää isojen kilpailujen luokat väliin, ja siirtyä hieman pienenpiin luokkiin. Varsoi kaksi varsaa. Emänemänisä, Fandango, kuului ehdottomasti ajallaan parhaisiin esteratsuihin ja jalostusoreihin. Hyppäsi useasti 160 cm luokkien voittoon! Emän emän emä, Jalapeño, ei niin tunnettu tamma, joka kilpaili pääasiassa kenttäratsastuksessa. Periyttänyt jälkeläisilleen hyvää hyppytekniikkaa ja kaunista ulkomuotoa. Jälkeläisett. Marry-Go-Round LOCK (s. 22.06.2008, e. Geradeheraus) t. Jacarta MNG (s. 12.06.2008, Jungfrau) t. B-Madison (s. 24.03.2008, e. Ruut) t. Gavan von Ample (s. 29.07.2007, e. Unvergesslich) KilpailutuloksetAlle listattu vain sijoitukset, sijoituksia 77 kpl26.04.2009 - ERJ - Forwice - 140cm: 2/40 19.04.2009 - ERJ - Forwice - 140cm: 1/40 18.04.2009 - ERJ - Forwice - 140cm: 3/40 20.03.2009 - ERJ - Kisakeskus Kimakka - 120cm: 3/59 14.03.2009 - ERJ - Headway - 140cm: 2/40 13.03.2009 - ERJ - Nonehood - 130cm: 5/33 27.02.2009 - ERJ - Naturael - 120cm: 3/50 24.02.2009 - ERJ - Malsamo - 140cm: 2/38 21.02.2009 - ERJ - Headway - 140cm: 5/40 11.02.2009 - ERJ - Proud Showjumpers - 140cm: 4/50 02.02.2009 - ERJ - Lieksa - 120cm: 2/47 27.01.2009 - ERJ - Saveria - 140cm: 3/60 27.01.2009 - ERJ - B&W Showjumpers - 140cm: 4/34 27.01.2009 - ERJ - B&W Showjumpers - 130cm: 3/39 26.01.2009 - ERJ - B&W Showjumpers - 140cm: 4/34 26.01.2009 - ERJ - Virallinen - 130cm: 4/67 25.01.2009 - ERJ - B&W Showjumpers - 140cm: 5/34 24.01.2009 - ERJ - Saveria - 140cm: 7/60 23.01.2009 - ERJ - Suburban - 140cm: 3/37 20.12.2008 - ERJ - RockWell's Stallions - 140-150cm: 3/15 17.11.2008 - ERJ - Whitebrook - 130cm: 1/32 16.11.2008 - ERJ - Hewig - 120-130cm: 4/17 11.11.2008 - ERJ - VVR - 120cm: 6/45 02.11.2008 - ERJ - Braydén - 130cm: 10/139 09.07.2008 - ERJ - Kotiniityn ratsutalli - 120cm: 3/35 25.06.2008 - ERJ - Beliewen ratsastajat - 140cm: 1/38 22.06.2008 - ERJ - Kukolan ratsutila - 120cm: 1/45 14.06.2008 - ERJ - Kk Orion - 140cm: 5/31 14.06.2008 - ERJ - Lacrima - 110-120cm: 4/66 09.06.2008 - ERJ - Kensington - 120-130cm: 1/111 07.06.2008 - ERJ - Team Wick - 130cm: 2/30 05.06.2008 - ERJ - Hiippalakki - 120cm: 3/50 05.06.2008 - ERJ - KLICK - 130cm: 3/25 03.06.2008 - ERJ - KLICK - 120cm: 3/43 01.06.2008 - ERJ - KaRa - 130cm: 3/43 30.05.2008 - ERJ - Divine Angel - 120cm: 8/67 25.05.2008 - ERJ - Team Wick - 130cm: 4/28 23.05.2008 - ERJ - USVA - 100-120cm: 4/22 20.05.2008 - ERJ - Veatu Kuningriik - 130cm: 7/65 20.05.2008 - ERJ - Daron Warmbloods - 150cm: 1/16 20.05.2008 - ERJ - Daron Warmbloods - 130cm: 2/30 16.05.2008 - ERJ - Conquèrant - 130cm: 5/36 16.05.2008 - ERJ - Conquèrant - 140cm: 5/31 15.05.2008 - ERJ - Fawel - 100-120cm: 1/37 15.05.2008 - ERJ - Fawel - 130cm: 2/41 04.05.2008 - ERJ - Pjortoi - 130 cm: 3/36 04.05.2008 - ERJ - Pjortoi - 140 cm: 6/36 03.05.2008 - ERJ - Svarthet - 140cm: 5/29 03.05.2008 - ERJ - Klick - 120cm: 4/43 01.05.2008 - ERJ - KaRa - 130cm: 5/36 29.04.2008 - ERJ - Mirus - 120cm: 4/78 23.04.2008 - ERJ - Yenillor - 140cm: 1/31 23.04.2008 - ERJ - Yenillor - 120cm: 6/36 15.04.2008 - ERJ - Bretagne - 140cm: 6/40 13.04.2008 - ERJ - Nonehood - 100-110cm: 2/40 12.04.2008 - ERJ - Nonehood - 100-110cm: 3/40 30.03.2008 - ERJ - Svarthet - 100-110cm: 3/67 30.03.2008 - ERJ - ROWDY - 120 cm: 4/40 29.03.2008 - ERJ - Lockness - 100-120 cm: 1/13 28.03.2008 - ERJ - Jefton - 100 cm: 2/30 27.03.2008 - ERJ - Evensans Ponies - 110 cm: 2/36 27.03.2008 - ERJ - Evensans Ponies - 120 cm: 6/36 26.03.2008 - ERJ - Bretagne - 140 cm: 5/35 24.12.2007 - ERJ - Ashiato - 130-140 cm: 4/40 22.12.2007 - ERJ - Havumetsä - 120 cm: 9/145 15.12.2007 - ERJ - Mirus - 130 cm: 6/37 06.12.2007 - ERJ - Gondour - 130 cm: 2/27 05.12.2007 - ERJ - KaRa - 150 cm: 1/27 05.12.2007 - ERJ - Gondour - 130 cm: 4/25 02.12.2007 - ERJ - Keskus - 100 cm: 5/169 02.12.2007 - ERJ - Neo WB - 140 cm: 4/30 02.12.2007 - ERJ - Neo WB - 120 cm: 1/30 01.12.2007 - ERJ - Baubaen - 120 cm: 7/57 29.11.2007 - ERJ - Okariina - 130-140 cm: 6/80 29.11.2007 - ERJ - Okariina - 100 cm: 3/80 30.07.2007 - ERJ - Yosse Ponies - 110 cm: 6/50 30.07.2007 - ERJ - Johdatus - 120 cm: 3/60 16.07.2007 - ERJ - RK Pinkki - 120-130 cm: 3/62 08.07.2007 - ERJ - Verivala - 110-120 cm: 5/51 01.07.2007 - ERJ - Kingsvalley - 130 cm: 4/28 01.07.2007 - ERJ - Kingsvalley - 120 cm: 1/30 15.07.2007 - KRJ - Virnia - vaativa A: 2/50 08.07.2007 - KRJ - Phytagora - vaativa B: 3/60 26.02.2008 - este - Hiirenmutka - 130-140cm: 3/19 01.07.2008 - NJ - Weybridge (pt. Peppi S.) - hannoverorit: LKV2/11, irtoSERT, JS 27.02.2008 - NJ - Piipari (pt. Niina) - hannoverit: LKV3/11, irtoSERT, JS 29.11.2007 - NJ - Tumpela (pt. Mira L.) - muut hevoset: BIS1, MVA-sert, JS 28.11.2007 - NJ - Forskjell (pt. Maria A.) - muut hevosorit: LKV3, irtoSERT, JS 20.02.2008 estevalmennus, Lockenss Hanoverians Saken lämmittelyrata sujui varsin hyvin, ori oli selvästi innoissaan päästessään hyppäämään. Myös oikea rata meni kuin vettä vaan, suurimmaksi osaksi. Vaikka estekorkeus oli paikoin peräti 135 cm, Sakke ei ujostellut, vaan hyppäsi hyvin kaikki, sianselästä trippeliin. Ainoa asia, mikä jäi mietityttämään oli, että mikset työntänyt käsiäsi kunnolla hevosen kaulalle hypyssä? Sakke olisi saanut enemmän tilaa liikuttaa kaulaansa ja päätään, mistä johtuivat jotkin tasapainovirheet pudotuksineen. Silti varsin hyvää työtä! |